Luonto hyvinvoinnin lähteenä

03 maaliskuuta 2018

Latu kutsui aurinkoisena pakkaspäivänä lumiseen metsään, sieltä se johdatteli minut Saimaan jäälle. Saimaalla olikin aurinkoiset ja avarat maisemat hiihdellä, valitsi vain mieluisimman kulkusuunnan. Oli saaria ja salmia, niemiä ja lahtia silmänkantamattomiin.


Luonnossa liikkumisen kulttuurisista syistä väitöstutkimuksensa 2012 tehneen Mikko Simulan mukaan luonnossa liikkuminen on meille hyödyllistä, joskus myös romanttista tai se voi liittyä harrastuksiin. Lisäksi jäsennämme omaa ajankäyttöämme ja vuodenaikojen vaihtelua liikkumalla luonnossa eri tavoin, esimerkiksi talvella hiihdetään ja kesällä uidaan. Tutkijan mukaan tuolla tavalla voimme palata lapsuuden vuodenaikakokemuksiin.


Vaikka liikkuisimme luonnossa hyödyllisten syiden vuoksi, kuten käymällä pilkkimässä tai sienestämässä, emme ole enää riippuvaisia luonnosta samalla tavalla kuin esivanhempamme. Sen vuoksi voimme nauttia luonnosta esteettisesti. Kaikki vuodenajat ovat minun mielestäni omalla tavallaan kauniita, juuri nyt hartaasti odotettu talvi näyttää parhaat puolensa.


Meillä suomalaisilla on vielä melko tiivis luontosuhde. Pidämme luonnossa liikkumista henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin lähteenä, liikuntahyödyn lisäksi saamme sieltä elämyksiä, jotka vaikuttavat meihin syvästi. Mielestäni luonnossa koettu kauneus sisältää usein kiitollisuutta ja sellaista kunnioitettavaa suuruutta, jota ei itsekään oikein osaa hahmottaa.


Metsäntutkimuslaitos Metla on tehnyt vuonna 2009 laajan tutkimuksen luonnon terveysvaikutuksista. Sen mukaan luontokokemukset vaikuttavat mielialaan lisäämällä myönteisiä ja toisaalta vähentämällä kielteisiä tuntemuksia – kukapa voisi murjottaa luontoretkellä! Luonnossa oleilu myös alentaa verenpainetta, sydämen sykettä ja koettua jännittyneisyyttä toteaa psykologi Kirsi Salonen väitöskirjassaan. Lisäksi luonto tarjoaa mahdollisuuden vetäytyä omaan rauhaan tai toisaalta ylläpitää sosiaalisia suhteita harrastusten myötä.

Taloustutkimuksen selvityksen mukaan liki puolet vastanneista piti metsää suomalaisena mielenmaisemana. Samankaltaisiin tuloksiin tultiin Metlan tutkimuksessa, jonka mukaan suomalaisten mielipaikkoja ovat metsät, pellonreunat ja järvenrannat.

 
Maailman luontopäivää World Wildlife Day vietetään tänään, 3. maaliskuuta. Sen tarkoituksena on muistuttaa meitä siitä, että luonnon arvo on ihmisen hyvinvoinnille korvaamaton. Oman teemapäivän avulla YK halusi nostaa esille luontoa uhkaavat ongelmat ja toisaalta kannustaa meitä toimimaan luontoa kunnioittaen.
Tänään alkaa myös Luonto-Liiton kevätseurantakausi, joka kestää kahdeksan viikonloppua. Tarkkailun vakiokohteina on 41 keväistä kasvi- ja eläinlajia. Teemalajeina ovat tänä vuonna ns. kevätseurannan unohdetut eli siili, rantakäärme, mustikan kukinta, tervapääsky ja lepakot.

Yöllä on satanut lunta 
valkeaa ja pehmeää.
Puilla on villavanttuut
aitapaaluilla angoralakit,
aurinko piilossa näreen takana,
puolukanvarvut unessa
hangen alla.

Näitkö pienen metsähiiren
joka juoksi yli unohduksen lumen
keveänä kuin ajatukseni
jälkiä jättämättä
pehmeään pesäänsä
sylissään huomisen eväät.

Sinikka Nieminen

Lähteet: Elämänkatsomustieto Edu; Metsäntutkimuslaitos Metla. Tiedote 29.4.2009; Tutkimusraportti; Viherympäristöliitto; YK:n yleiskokouksen julistus, 20.12.2013, A/RES/68/2205; Yle uutiset. Luonto 15.6.2012; Sinikka Nieminen, Lumi.

2 kommenttia

  1. Tätä lääkettä on yritetty nauttia mahdollisimman paljon! Ja minusta on hienoa, että tästä tulee nykyisin jo paljon tutkittuakin tietoa ja että esim. green care- filosofia hyödyntää tätä. Jostain vanhemmasta tutkimuksesta (olisiko ollut Liisa Horelli?) muistan lukeneeni, että jo luontokuvien katselullakin saadaan hyvinvointivaikutuksia. Siispä luontoaiheisia valokuvatapetteja potilashuoneisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tiinatei. Olen lukenut samoin, että luontokuvien katselullakin on vaikutusta hyvinvointiimme. Vielä parempi, jos työ- tai opiskelupöytänsä takaa voi katsella luontoa.

      Meillä on nyt upea vuodenaika, antakoon se lisäenergiaa sinulle ja meille kaikille!

      Poista