perjantai 7. heinäkuuta 2017

Souda souda sorsanpoika

Juhannuksen jälkeisellä viikolla poikkesin katsomaan vesilintuja kotini lähellä oleville kosteikoille. Asutuksen ja Saimaan välissä sijaitsee kolme kosteikkoa, joiden kautta sade- ja sulamisvesi johdetaan Pien-Saimaaseen. Maisemoiduissa kosteikoissa on lampia, kanavia, pieniä saaria, paljon vesikasveja ja yleisilmeeltään ne ovat vihreitä puistoalueita. Lokit ja muutkin vesilinnut ovat löytäneet tiensä kosteikon lammille, näin siellä ilokseni monta emosorsaa ja niillä paljon poikasia. Yksi lampi näyttää olevan erityisesti lasten suosiossa, koska siellä voi syöttää pullasorsia. 

Hulevesikosteikon rantatöyräällä sorsaemo paistatteli päivää poikastensa kanssa.  Poikaset olivat tyytyväisiä oloonsa, sillä veteen säntäämisen sijaan ne vain kurkkivat sivusilmällä minua.

Sinisorsa on parhaiten tunnettu ja yleisin sorsalintumme. Siitä on käytetty muun muassa nimityksiä kirsi- tai ukkosuorsa ja sinikko. Sinisorsa voi pesiä niin syrjäisillä, rauhallisilla järvillä kuin kaupunkien keskustoissa. 



Seuraavaksi suuntasin kulkuni toiselle kosteikolle. Siellä oli rauhallista. Haapanaemo uiskenteli neljän poikasensa kanssa levollisesti. Ilmeisesti se ei ollut mikään pullahaapana, koska se ei lähestynyt meitä ihmisiä.

Haapanaaras muistuttaa hyvin paljon tavia. Se on viidenneksi yleisin sisävesien sorsalintu. Haapana käyttää lähes pelkästään vihreitä kasvinosia ravinnokseen, niinpä se nousi poikasineen laiduntamaan nurmikolle, mutta söi myös vesikasveja.

Haapanasta on käytetty monia kansanomaisia nimityksiä, kuten kanasorsa eli kirnulintu sekä viu- ja fliusorsa. Kansanperinteessä haapanaa eli haakanaa on pidetty joillakin paikkakunnilla vedenhaltioiden suosikkihahmona. Vaikka haapana on riistalintu, ennen vanhaan sen vahingoittaminen on tuonut huonoa onnea. Erittäin pahana on pidetty, jos haapana on juuttunut katiskaan, se on nimittäin tiennyt kalaonnen menoa, jopa surullista loppua katiskan laittajalle. 



Pönttöpesijä telkkää voidaan sanoa Suomen kummilinnuksi, sillä yli puolet Euroopan telkistä pesii meillä. Jos luonnon koloja ei ole tarpeeksi, telkät voivat nykyisin pesiä vaikkapa savupiipuissa. 

Vuorokauden kuluttua kuoriutumisesta nälkä ajaa telkän pojat lähtemään pesäkolosta, jolloin ne heittäytyvät emon kutsumina alas varvikkoon. Maahan pudottuaan poikaset marssivat lähimmälle lammelle tai tässä tapauksessa kosteikkojen vesiuomiin etsimään pohjasta hyönteisiä ja siemeniä.  Lammella oli eri-ikäisiä telkänpoikia.



Näin sekä kolme pikkuista telkänpoikaa että vähän vanhemman kolmikon emonsa seurassa. Varsinkin untuvikot olivat kuin pikkupoikia, jotka sukeltelivat sukeltamasta päästyään ja iloitsivat vesileikeistä. Sitä oli hauska seurata. Telkät olivat lammella kaikkein eloisimpia, sorsat puolestaan rauhallisimpia vesilintuja



Kalevalan mukaan maailma sai alkunsa, kun sotka teki pesän meressä makaavan veden emosen Ilmattaren polvelle ja muni siihen kultaiset munansa: "kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen". Munat vierivät veteen ja rikkoutuivat, jolloin niistä syntyi taivas, maa, aurinko, kuu ja tähdet. Kalevalan syntymisen aikaan – ja myöhemminkin – sotka tarkoitti telkkää. Telkästä on käytetty myös nimityksiä nupopää ja pö(l)kkösuorsa.

Sorsan, haapanan ja telkän kansanomaisia nimiä on kerätty luetteloksi Etelä-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen sivuille.

Souda, souda sorsan poikaa,
lieku, lieku, linnun lasta.
Sorsa soitti kanteleella,
vesilintu vempeleellä.
Sorsall´ on pojat soreat,
linnull´lihavat lapset,
kajavalla kaunihimmat. x)

x) Kajava on lokkien heimoon kuuluva lintusuku.


PS Nyt pääsemme taas katselemaan livenä sääksien perhe-elämää!


Lähteet: Erä ja luonto 1.1.2015; Kalevala. Ensimmäinen luku; Juha Laaksonen, Pönttöpesintä: Telkkä, erityisen suomalainen lintu 13.4.2016; Noidankoto. Linnut kansanperinteessä; Lintulajitietoa. Wikikko; Suomen riistakeskus; Suomen Metsästäjäliitto; Suomalainen kansanruno

2 kommenttia:

  1. Nätti lintu tuo haapana. Onpas pieniä poikasia vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tillariina. Haapanaemolla on tosiaan hyvät värit. Haapanakoiras - ja etenkin kosioaikaan - on ihan erinäköinen.

      Olisikohan kylmä kesäkuu vaikuttanut asiaan, että joillakuilla lammikoiden linnuilla oli vielä ihan pieniä poikasia. Kuvissa on kaikkein pienimmät ovat telkkiä. Kolmisin nuo veijarit uivat, mutta yksi ehti juuri pienen matkan päähän toisista, kun valokuvasin niitä.

      Poista