perjantai 26. toukokuuta 2017

Avainkukasta lehmänkieleen

”Lipsahtipa kerran Pyhältä Pietarilta käsistä taivaanportin avainnippu. Melkoista vauhtia nippu kiisi halki ilmojen ja maahan ehdittyään upposi syvälle. Vähältä piti, ettei etsimään lähetetty enkeli joutunut palaamaan tyhjin käsin. Onneksi paikalle kasvoi merkiksi kasvi, joka kukinto muistutti avainnippua, ja niin avaimet voitiin palauttaa haltijalleen.” Tämä kasvi oli kevätesikko.


Kevätesikolla on useassa kielessä erilaisia avaimiin liittyviä nimiä, kuten ruotsin Sankt Pers nycklar ja englannin St Peter´s keys, saksassa Schlüsselblume ja Inkerin suomessakin avainkukka.

Kevätesikon tieteellinen sukunimi Primula tarkoittaa primusta eli ensimmäistä ja koko nimi Primula veris kevään ensimmäistä. Samaa tarkoittaa myös esikko, joka on kuopiolaisen A. J. Melan 1800-luvulla esikoisesta muokkaama uudissana. Suomessa lajin kansannimet ovat olleet maanläheisempiä, kuten lehmänkieli, lehmäntissi, orhinpää ja maitokukka.


Kevätesikko on vanha rohtokasvi. Sitä on käytetty irrottamaan limaa ja lievittämään yskää sekä helpottamaan migreeniä. Lisäksi sen juuresta on tehty lääkettä reumatismiin ja selkävaivoihin.

Aiemmin kevätesikkoa on käytetty myös viinan ja oluen mausteena, jolloin kukista on saatu juomaan kaunis väri. Esikon kukista on tehty myös viiniä lisäämällä vain sokeria ja sitruunaa, juoma muistuttanee meidän simaamme.
 


Kevätesikko on suosittu koristekasvi,joka onkin karkaillut monista kukkapenkeistä lähiluontoon. Minä puolestani kävin hakemassa muutama vuosi sitten Sammonlahden metsästä pari puutarhakarkulaisesikkoa kotipihaani, jossa nämä kauniit kukkaset ovat jo levittäytyneet melkoisesti.

Luonnonvaraisena esikko on harvinainen Suomessa, sitä kasvaa vain Lounais-Suomen saaristossa ja rannikolla. Runsaimmin esikkoja kasvaa Ahvenanmaan lehtomailla, se on valittu Ahvenanmaan maakuntakukaksi.

--

Silloin sumu väistyy
ja sateet kostuttavat nurmet,
ruoho kasvaa ja esikot nostavat päänsä haparoiden
mutta niin valmiina sukeltamaan pienten alkujen päiviin.
Vihdoin tuli aamu,
jolloin taivas oli vaalennut
jo ennen kuin avasin silmäni.

Lähteet: Kirsti Aapala & Marja Aapala, Pääskynhattu, päivänkämmen; LuontoPortti; Hanna Ekola, Kiitos elämän lahjasta

lauantai 20. toukokuuta 2017

Jäiden lähtö on lupaus kesästä

Joka kevät mielen täyttää sama huikaiseva tunne, kun Saimaa lainehtii sinisenä ja vapaana. Vaikka tänä vuonna kevät oli myöhässä, Pien-Saimaan Sunisenselkä vapautui silti jäistä ennen huhtikuun loppua.

Jäiden sulamisesta innostuneena aloimme mieheni kanssa valmistella mökille menoa heti vapun jälkeen, sillä saaressa sijaitsevalle vapaa-ajan asunnolle pääsisi nyt veneellä. Perillä satamassa vene jo odotti lähtöämme, se lastattiin vesille ja sitten menoksi! Vesi pärskyi moottoriveneen perässä, kun se kiisi riemukkaasti kevään ensimmäistä reissuaan
.




Kiesimme Ruokolahden Salonpäänsaaret lännen puolelta. Saimaa lainehti pääosin vapaana, vain Haapaveden isolla selällä uiskenteli siellä täällä jäälauttoja. Enää yksi niemi ja sitten olisikin edessä jo oma lahti!





Sitten yllättäen tulikin muttia matkaan. Ennen sulaa mökkilahteamme olikin seitsemän-kahdeksankymmenen metrin levyinen ja parikymmentä senttiä paksu jäälautta, eikä veneemme saanut sitä rikottua. Meidän oli siis palattava takaisin, sillä ilman airoja emme voineet työntää venettä jäiden sekaan.

Seuraavaksi yritimme maihin nousua saaren eteläpuolelta, jossa lahti olikin täysin sula. Saimme työnnettyä veneen tiheään rantakaislikkoon, josta pääsimme kipuamaan maihin ja kävelimme metsän läpi mökille kantamuksinemme.
 



Illalla katsoimme mökin ikkunasta jäälauttaa, jota emme olleet pystyneet murtamaan. Lautta alkoi nyt sinistyä ja vettyä, luultavasti se hajoaisikin pian. Seuraavana päivänä jäässä oli jo sen kokoinen railo, että ahtauduimme veneellä läpi, koska aioimme mennä tutustumaan parin kilometrin päässä sijaitsevaan pikku saareen.



Kun palasimme mökille samaa reittiä varttitunnin päästä, leveä jäälautta oli kadonnut kuin tuhka tuuleen! Se oli osittain sulanut tuona aikana puikoiksi ja loppulautta siirtynyt tuulen voimasta vastakkaiselle rannalle. Nyt pääsemme ajamaan omalle laiturille ihan syksyn jäihin asti.

Tummana hohtaa.
Valkoinen jää.
Rantojen reunat.
Hilettää.

Kimmeltää tienoo.
Odottaa.
Tuulta hurjaa.
Joka puhaltaa.

Antaa liikkeen.
Vie mennessään.
Kilpasilla.
Aurinkoisen sään.Ryskyen lyö.

Ranta kolisee.
Tai hiljaa vaipuu.
Alle veen.

Katoaa talvi.
Saa kevät nyt siivet.

On uusi kevät.

Rakastan niin.
Nostaen kasvoni taivaisiin.


Lähteet: Margitta 3.4.2007

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Kuuletko Luonnon päivän kutsun?

Villiinny luonnosta on vuoden toinen Suomen luonnon päivä, jota vietetään ensi viikon lauantaina 20.5. Luonnon päivä on yhdessä tekemisen ja yhdessä luonnosta nauttimisen päivä. Miten sinä olet aikonut sitä viettää? Oletko kenties lähdössä luontoretkelle perheen tai kaverin kanssa? Meidän porukka pitää lauantaina ulkoilupäivän ja retkiruoka maistuu varmasti reippailun lomassa. Valtakunnallisena Suomen luonnon päivänä viime vuoden elokuussa patikoimme suurella joukolla, niinpä kalakeittoakin piti keittää isossa kattilassa. Jälkiruoaksi ryypättiin tietysti herkulliset nokipannukahvit.



Luonnossa oleilu on virkistävää, innostavaa ja nautittavaa, sen jokainen tietää omasta kokemuksestaan. Rentoudumme, kun huomio kiinnittyy luonnossa meitä miellyttäviin kohteisiin, lumoutumisen voi saada aikaan vaikkapa laulurastaan luritus kuusikossa tai maisema, jossa silmä lepää.



Luonnon elvyttävät ominaisuudet vaikuttavat aistien kautta suoraan meidän hyvinvointiimme. Olet varmaan huomannut, että myös metsän tuoksu rentouttaa, kullakin vuodenajalla on selvästi oma tuoksunsa. Saamme energiaa metsässä liikkumisesta ja samalla vahvistamme joka askeleella tasapainokykyämme. Saimaan rantapolku kutsuu sinuakin, minut se on temmannut jo mukaansa.



Kenties kalanainen tai -mies lähtee luonnon päivän kunniaksi kokeilemaan ongellaan, antaisiko Antti ahvenia. Tunnelmiasi voit jakaa sosiaalisessa mediassa käyttämällä hashtagia #luonnonpaivat.



Voit myös järjestää itse päivään liittyvän tapahtuman tai osallistua muiden järjestämiin. Entäpä jos tänä keväänä veisit luontoon sellaisen henkilön, joka ei pääse sinne yksin. Jos luontoon on kuitenkin vaikea päästä, voit lähteä virtuaaliselle metsäkävelylle tästä linkistä.
 
Luonnon päivän ohjelmaan voisi sisältyä myös Pullervon ja Siirin seuraaminen. Katsopa, köllöttelevätkö ne juuri nyt lepokivellään. Norppalive-kamera on vastikään asennettu viimekeväiseen paikkaan, mutta kuvakulma on uusi.


Auringon valo on nyt keltaista,
se saa vastarannan
männynrungot
hohtamaan kirkkaasti.

Ja metsä on kuin tuoksuja
keitettäisiin.

Lähteet: Luontoon.fi; Metsäkeskus; Suomi Finland 100; Risto Rasa, Metsän seinä on vain vihreä ovi

lauantai 6. toukokuuta 2017

Kaljusta toukasta kauniiksi perhoseksi

Satavuotiaan Suomemme kunniaksi Vuokon Luonnonsuojelusäätiö laittoi käyntiin hankkeen, jonka myötä meillä kaikilla suomalaisilla on nyt mahdollisuus olla vaikuttamassa kansallisperhosemme valintaan. Hankkeen tavoitteena on paitsi saada Suomelle kansallinen luontotunnus, myös nostaa esiin kaunista luontoamme ja sen monimuotoisuutta.

Valinta tulee kuitenkin olemaan haasteellinen, sillä viimeisen vuosikymmenen aikana Suomen perhosten lajimäärä on kasvanut yli 150 lajilla, mikä selittyy ensisijaisesti ilmaston lämpenemisellä. Meillä on siis varaa mistä valita!
 

Täpläperhoset ovat maailman suurin päiväperhosryhmä
Perhosia voidaan jaotella monella tavalla. Perinteinen jako yö- ja päiväperhosiin on karkea, sillä päiväperhoset lentelevät kyllä päivällä ja mieluiten kirkkaassa auringonpaisteessa, mutta yöperhosissa on paljon päiväsaikaan tai auringonlaskun jälkeen aktiivisia lajeja. Perhosia on jaettu vanhastaan keinotekoisesti myös suurperhosiin ja pikkuperhosiin.

Lasteni isomummu Aili "ennusti" perhosista säätä: kun näkee tummia perhosia, tulee sade, mutta kun näkee vaaleita perhosia, tulee hyvät ilmat.
 

Sinisiivet ovat maailman toiseksi suurin päiväperhosryhmä




Niityllä kesäpäivänä lepattelevat perhoset eivät välttämättä etsi vain ruokaa vaan myös toisiaan. Päiväperhosilla on vain muutama viikko aikaa löytää parittelukumppani, koska aikuisen perhosen lähes ainoa tehtävä on paritella ja lisääntyä. Parittelun ajankohta on tärkeä siksi, että toukka ehtisi kuoriutua ennen isäntäkasvin lakastumista.

Päiväperhosilla on hyvä näkökyky, jonka avulla ne havainnoivat mahdollista kumppania. Sinisiipikoirailla on puolestaan hyvä kuulo, jonka avulla ne löytävät naaraan. Koreat kehrääjät ovat lyhytikäisiä. Onneksi niiden ei tarvitse käyttää aikaa toistensa etsimiseen, sillä tarkan hajuaistinsa avulla koiras haistaa naaraan pitkienkin matkojen päästä.

Viime kesänä olin kuvaamassa aurinkoisella sähkölinjalla, kun näin keltaisen perhosen lentelevän rauhattomasti ympäriinsä. Pian se huomasi ohdakkeen kukalla toisen sitruunaperhosen - ilmeisesti naaraan ja lensi sen luokse. Olisi voinut luulla, että niillä oli treffit, koska ne alkoivat heti paritella.



Neitoperhonen oli aiemmin Suomessa melko harvinainen, mutta siitä on tullut viime vuosina tullut yksi yleisimmistä ja varmasti helpoiten tunnistettavista päiväperhoslajeistamme, etenkin maamme eteläosissa.
 
Aikuiset perhoset imevät pitkällä imukärsällään kukista mettä, jolloin niillä on tärkeä merkitys myös kukkien pölyttämisessä. Jotkin kukkaset sulkevat terälehtensä yöksi, niinpä yöperhoset saavat tyytyä harvoihin yöllä tuoksuviin kukkasiin, esimerkiksi syreeniin tai valkolehdokkiin. Yöllä kukkivien kasvien harvinaisuuden vuoksi monet yöperhoset eivät syö mitään aikuisena, osalta puuttuu imukärsäkin.
 
Perhosesta on tullut perhonen neljän kehitysvaiheen kautta: Se oli ensin muna, seuraavaksi toukka, sitten kotelo ja lopulta aikuinen. Perhosten munat ovat niin koristeellisia, että niitä voitaisiin käyttää vaikkapa nappeina tai koruina, jos ne olisivat isompia. Kaikkia munia yhdistää pieni reikä, jota pitkin koiraan siemenneste pääsee munaan ja hedelmöittää sen.

 
Perhostoukkien riskinä on joutua petojen saaliiksi, minkä vuoksi ne ovat kehittäneet puolustuskeinoja vihollisiaan vastaan. Toukat saattavat olla karvaisia, niissä voi piikkejä tai ne voivat olla räikeän värisiä. Monet pikkuperhoset puolestaan elävät toukkavaiheensa piilossa. Perhosten toukat käyttävät ravinnokseen useimmiten kasvien lehtiä, sen sijaan kotelot eivät liiku eivätkä syö mitään. Kotelovaiheen pituus kestää kymmenestä päivästä kolmeen vuoteen.

Perhostoukkia tarkastelemalla pääsee mukavasti perhosharrastuksen alkuun. Onko toukka kalju vai karvainen, onko sillä tupsuja tai onko se sarvekas? Komeimpia perhosen toukkia ovat syyskesällä nähtävät villakkaat, joiden nimi johtuu värikkäistä tupsuista. Kehrääjien toukat ovat puolestaan isoja ja karvaisia ja kiitäjillä on varmana tuntomerkkinä peräsarvi. Päiväperhosten toukat ovat pieniä ja piilottelevia, lisäksi ne liikkuvat öisin ja usein maan pinnassa. Ravintokasvillaan ne käyvät vain syömässä.


 Täplätupsukas oli aikaisemmalta nimeltään tupsutoukkakehrääjä 
Kehrääjien toukat ovat isoja ja karvaisia. Tupsutoukkakehrääjän toukkien aiheuttamista vahingoista on tehty havaintoja muun muassa Pohjois-Karjalan ja Itä-Savon rajoilta, missä ne söivät paikoitellen koivuntaimet lehdettömiksi. Tämä yksilö harhaili meidän mökin rappusilla viime kesänä.

 Syreenikiitäjän toukka

Syreenikiitäjä on Suomen suurin perhonen ja suhteellisen harvinainen. Laji on kuitenkin vahvistunut voimakkaasti Etelä-Suomen kaupunkialueilla, sillä sen ravintokasveja suositaan puistoistutuksissa. On paljon tavallisempaa nähdä syreenikiitäjä alkusyksystä hätkähdyttävän komeana maassa ryömivä toukkana kuin perhosmaailman lentotaiturina alkukesällä. Tämän vihreän kaverin tavoitin kotipihan norjanangervosta.

Nyt esitellyt perhoset ovat vain pintaraapaisu maassamme elävistä lajeista. Lisää perhoslajeja on esitelty kattavasti Kansallisperhonen.fi -sivulla. Perhosäänestys puolestaan on käynnissä Suomen Luonnon nettisivulla, jossa voit valita suosikkisi valmiista vaihtoehdoista tai äänestää omaa ehdokastasi. Suomen kansallisperhosta voit käydä äänestämässä täällä, äänestysaikaa sinulla on aina 4.6.2017 asti. Kansallisperhosemme julkistetaan 14.6.2017.


Tuulisella oksalla
perhonen lukee kymmenen sivua,
kääntää kaksi takaisin,
selaa villisti aivan loppuun
katsoakseen
esiintyykö sen nimi
vielä viimeisellä sivulla,
jolla kerrotaan keväästä.

Lähteet: Kansallisperhonen.fi; Luke Luonnonvarakeskus/Katriina Lipponen; Suomen Luonnonsuojeluliitto; Suomen Luonto, Alice Karlsson 6/2015; Suomen Luonto. Perhoset.Toimituskunta; Suomen Perhostutkijain Seura ry; Tieteen kuvalehti; Risto Rasa, Rantatiellä