Kuten äitini on täällä blogissa joskus maininnut, vuodet eivät ole veljeksiä! Vaikka sateinen syksy oli selkeästi vaikuttanut ruskan väreihin, Ylläs tarjosi meille mitä mainioimman hengähdyksen arjen kiireisiin. Hetket raikkaassa metsässä, siemaus vettä tunturipurosta, hiljaisuus ja henkeäsalpaavan kauniit maisemat ovat niitä asioita, jotka saavat halajamaan Lappiin yhä uudelleen.
Tällä kertaa päätimme kavuta jalkaisin 719 metriä korkean Yllästunturin huipulle ja takaisin, tutustuimme Junkers-lentokoneen ja sen miehistön pysäyttävään tarinaan Aakenustunturilla, jonne lähdimme suunnistamaan Totovaaran pysäköintialueelta (veljelle terveisiä!) sekä kävimme ihmettelemässä yli kaksi miljardia vuotta vanho§ja tulivuoren jäänteitä Linkupalon tulivuoripuistossa. Aina näemmä oppii uutta, sillä tulivuoret Suomessa olivat minulle ihan tuntematon juttu! Vaikka Junkersilla ja tulivuoripuistossa kamera pysyi laukussa, emme ilman kuvasaalista tälläkään reissulla jääneet.. :)
 |
Tämän vuoden ruska oli aivan erilainen, kuin viime vuonna. Ei missään
nimessä huonompi, vaan erilainen. Lapin reissumme siis antoi äitini
lausahdukselle syvemmän merkityksen.
Lähetä kommentti