Kaulushaikaran puhallinsooloja

23 kesäkuuta 2016

Jos puhallat lasipullon suuhun, saat aikaan äänen, joka muistuttaa kaulushaikaran soidinääntä. Olen kävellyt mieheni kanssa paljon pitkin Saimaan rantaa Lappeenrannassa huhti-toukokuussa ja kuullut lenkkipolulla kaulushaikaran matalataajuuksisen soidinpuhalluksen joskus hyvinkin läheltä. Olemme yrittäneet tähystelläkin haikaraa, mutta laihoin tuloksin. Viimeksi kuulin tuon soidinäänen Pohjois-Savossa kesäkuun alkupuolella.

Haikaran kumea reviiripuhallus on niin voimakas, että se voi kuulua tyynellä ilmalla jopa viiden kilometrin päähän vettä pitkin. Ääni voi olla tuttu monelle, mutta kuka on nähnyt itse kaulushaikaran?

 
Kaulushaikaraa ei voi sekoittaa mihinkään muuhun lajiin Suomessa. Se on kooltaan kanahaukkaa isompi ja sen siipiväli on yli metrin, ruumiinmuoto on tanakka, jalat melko pitkät ja kaula paksu. Kaulushaikaroiden määrä on kasvanut tasaisesti 1980-luvulta, ja niitä saattaa nykyisin olla 1000 –1500 paria, kanta on siis elinvoimainen.

Kaulushaikara on rauhoitettu ja se pesii harvalukuisena rehevillä ruovikkoalueilla Etelä-Suomessa, siellä sen parhaat pesimispaikat ovat Parikkalan Siikalahdella ja Lahden Vesijärvellä. Haikara elää piileskellen tiheissä järviruokokasvustoissa, joiden valoihin ja varjoihin sen kelta-ruskea-mustaviiruinen höyhenpuku sulautuu erinomaisesti. Jos kaulushaikara epäilee vaaraa, se tekeytyy mahdollisimman kapeaksi. Kun pää ja kaula sojottavat suoraan ylöspäin, lintua on hyvin vaikea erottaa ruokojen seasta. Jotta hämäys olisi täydellinen, kaulushaikara huojuttaa yläruumistaan tuulen keinuttamien ruokojen tahtiin. Vasta viime tingassa se hypähtää siivilleen.
 

Kaulushaikara on erittäin vaatelias pesimisympäristöstään, mutta paikkauskollisena se palaa pesimään samoille seuduille joka kevät. Kaulushaikaranaaras huolehtii yksin poikasista, jotka ovat pesässä parisen viikkoa ja siirtyvät sitten ympäröivään ruokometsään.

Kaulushaikaran voimakkaat, pitkäkyntiset jalat sopivat hyvin kahlailuun. Se astelee hitaasti vesikasvien seassa, eikä pehmeä höyhenpeite kahise ruokoihin sen saalistaessa kaloja ja sammakoita tikarimaisella nokallaan. 
 

Huhtikuun lopulla mieheni kuuli mökillä kaulushaikaran puhalluksen, joka oli hieman voimakkaampi kuin aiempina viikkoina kuultu soidinääni. Niinpä hän otti kiikarit ja rupesi tähyilemään, voisiko haikaran nähdä jossakin lähirannalla. Sitten hän havaitsi jotain mielenkiintoista: kaulushaikara oli omassa rannassa!


Onnistuimme kuvaamaan kaulushaikaraa lähes tunnin. Tässä on tiivistetty kooste tuosta ajasta, koska se pysytteli paikallaan, ainoastaan silmät liikkuivat ja pari kertaa se käänsi päänsä toiseen asentoon. Lopulta lintu lähti kävelemään rantaa pitkin kohti ja piiloutui kaislikkoon. Näkyi kaulushaikara osaavan uidakin, kun se siirtyi kaislikosta matalalle vedessä olevalle kivelle.



Kesäkuun puolen välin jälkeen havaitsin - ensimmäistä kertaa elämässäni - kaulushaikaran lentämässä, kun se teki verkkaisen kierroksen mökkilahtemme yllä, ehkä se oli etsimässä ruokaa poikasilleen.

Merikarvian kaulushaikara kirjoittaa pullopostia Troolari enolle:
Kaikki kalasatamassa ennallaan.
Kivitaskun tasku on rikki, harakka näkee huonosti, piisami pitää kauppaa.
Lokin nokkauni kimaltaa ulapalla.
Käki heitti kuperkeikan, kettu kärrynpyörän.
Kissa tutustui perhoseen.
Kaikki kalasatamassa ennallaan.
Tänään maataan laiturilla, huomenna kalliolla.
Reetta Niemelä

Lähteet: Juhani Lokki ja Jörgen Palmgren, Suomen ja Pohjolan linnut; LuontoPortti; Suomen eläimet. Linnut; Reetta Niemelä 2005, Merikarvian kaulushaikara.
LUE LISÄÄ

Luonnonkukkien päivää vietetään sunnuntaina 19.6.

17 kesäkuuta 2016

Juhannusta edeltävänä sunnuntaina on Yhteispohjoismainen Luonnonkukkien päivä, jota on Suomessa vietetty vuodesta 2003 lähtien. Päivän teemalajina on tänä vuonna koiranputki, joka on erittäin yleinen koko maassa ja suosii nimenomaan ihmisen läheisyyttä. Monille koiranputki on kuitenkin tuntematon, sen sijaan yleisnimitystä koiranputki käytetään mistä tahansa putkikasvista. Koiranputki ei ole myrkyllinen, ja sen erottaa muista lehtiensä porkkanamaisuuden ja kukinta-ajankohtansa kesäkuun alun perusteella.


Koiranputken valkoinen kukkavaahto kuuluu erottamattomasti Suomen alkukesään, kasvaahan koiranputki runsaana tienpientarilla, pihoilla, puistometsissä ja niityillä eli kaikkialla, mistä se vain löytää avointa kasvutilaa. Yksittäinen koiranputken kukka on vaatimaton, mutta yhdessä niistä tulee kaunis valkea huntu, sillä kasvissa voi olla jopa 5000 kukkaa. Kukat houkuttelevat etenkin kärpäsiä pölyttäjikseen, mutta yleisyytensä ja runsaiden mesi- ja siitepölymääriensä vuoksi koiranputki on tärkeä kasvi mehiläisille ja mehiläishoitajille.


Koiranputkea kutsutaan Englannissa villikirveliksi, ja koiranputken lehdissä onkin kirveliä muistuttava maku. Itse koiranputki maistuu miedolta, ruohoiselta ja makealta, ja kukat vähän samalta kuin porkkana. Kaupasta ostettua kahden euron kirvelipunttia vastaavan koiranputkimäärän keräämiseen kuluu aikaa noin viisi sekuntia, ja huippukokki Sami Tallbergin mukaan maku on todennäköisesti vähintään yhtä hyvä, tai jopa parempi kuin kaupan versiossa.


Luonnonkukkien päivän tavoitteena on edistää kasvintuntemusta ja kasviharrastusta sekä tarjota päivän aikana yhteinen luontokokemus mahdollisimman monelle. Kesäisen luonnon ihmeistä ja väriloistosta pääsemme nauttimaan opastetuilla retkillä, joilla näkee ja oppii tuntemaan lajeja vaikkapa ketokasveista rämeitten suokasveihin. Luonnonkukkien päivän retkikalenteriin pääset kurkistamaan täältä. Löysitkö sinua kiinnostavan luonnonkukkakohteen? Minun toiveenani olisi löytää suokukkia, niiden vaaleanpunaisia sieviä kelloja en kai ole nähnyt sitten lapsuuden.

Yösateen jäljiltä
koiranputkien valkea ryöppy
sadepisarahelmin koristeltu
helmissä auringon antama
sateenkaarikimallus

Lähteet: LuontoPortti; Sami Tallberg, Villiyrtti-keittokirja; merja.heikkila/runot1.htm, Kukkien aamujuhla.
LUE LISÄÄ

Tarkistapa tänä viikonloppuna, kuka pesii pihapöntössäsi!

11 kesäkuuta 2016

Miljoona linnunpönttöä -haaste on tosiaan saanut aikaan toimintaa, sillä maassamme on tällä hetkellä 800 430 rekisteröityä linnunpönttöä. Tuttavapiirissä yksi ja toinen kertoo laittaneensa lisää pönttöjä, niin teimme mekin. Mies rakenteli uusia lintujen asumuksia jo varhain keväällä ja tyttäreltä saimme matkatuliaisiksi puukiipijän pöntön. Sitten ruvettiin jännittämään, tuleeko niihin asukkaita.

Kevään ja alkavan kesän aikana asuntonäytöillä kävikin talitiaisia ja sinitiaisia sekä kirjosieppoja ja harmaasieppoja. Ne kurkkivat ja tutkivat ja kiertelivät puusta toiseen etsiskellen parasta mahdollista kotia tuleville poikasilleen. Tänä viikonloppuna pitää tarkistaa, kuinka moni näistä etsijöistä asettui taloksi vai pitäisikö sanoa pöntöksi.


Jos sinulla on linnunpönttöjä kodin pihapiirissä tai mökillä, tulet kai mukaan pönttöbongaukseen tänä viikonloppuna! Lauantaina ja sunnuntaina 11. - 12.6.2016 nimittäin tarkkaillaan pihapiirin pöntöissä pesiviä lintuja ja ilmoitetaan havainnot Bird Life Suomelle http://www.ponttobongaus.fi. Bongaukseen osallistuminen on siis helppoa, lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvotaan lintuaiheisia palkintoja.

Pönttöbongaus järjestetään nyt kolmannen kerran. Viime vuonna pönttöbongaukseen osallistujia oli yli 5000, havaintoja saatiin 3400 paikkakunnalta ja kaikkiaan lähes 30 000 pöntön asukit ilmoitettiin Bird Lifelle.

Pönttöbongaus ei ole kilpailu, vaan sen tavoitteena on kerätä tietoa pönttölinnuista ja niiden pesinnästä, minkä vuoksi jokainen yksittäinenkin havainto on tärkeä. Pistetäänpä siis toimeksi, sinä ja minä!

--Vaahteran kyljessä linnunpönttö
pyöreässä aukossa vilahtelee
talitiaisen värikäs hahmo--!
--
Raija K 16.3.16
LUE LISÄÄ

Miksi lehtoimikän ja kevätlinnunherneen kukat vaihtavat väriä?

06 kesäkuuta 2016

Muistatko, miten innostuit, kun silmiin osui sinulle vieras kasvi - selasit kasvikirjoja tai internetistä kukkien tunnistustyökalua ja lopulta pystyit nimeämään löytösi.

Minä olen tuntenut tuon ilon useasti viime kesänä, ja tänä keväänä haltioiduin imikästä ja kokonaisesta imikkälehdosta. Täällä Etelä-Karjalassa on imikän lisäksi monia muitakin sellaisia kasveja, joita ei kasva kotiseudullani Pohjois-Savossa - ja niitä kaikkia en ole vielä löytänytkään.

 
Juuri avautuneet lehtoimikän kukat ovat vaaleanpunaisia, muuttuvat sitten sinipunaisiksi ja lopulta miltei sinisiksi. Kasviekologit ovat pitkään pohtineet, miksi eräät kukat vaihtavat väriä vanhetessaan. Suomessa sellaisia ovat imikkä, linnunherne ja rohtoraunioyrtti. Syynä värin vaihtoon lienee pölytysbiologiassa: koska vain uusissa kukissa on pölyttäjiä kiinnostavaa mettä, ikääntyvät kukat vaihtavat väriä houkutellakseen vielä pölyttäjiä.


Imikkä eli lehtoimikkä kukkii toukokuun alkupuoliskolla multavissa lehdoissa kilpaa sinivuokon kanssa, muurahaiset kuljettavat molempien kasvien siemeniä eli auttavat niiden leviämisessä.

Imikän kasvun ilmastollinen pohjoisraja on linjalla Lappeenranta – Pori, minä tutustuin näihin kasveihin Parikkalan Siikalahdella vapun jälkeen. 
 

Metsässä hyvin erottuva kevätlinnunherne on puolestaan kuin kukkapenkkien hajuherne, mutta on kooltaan pienempi ja myrkyllinen. Senkin kukkien väri muuttuu niiden vanhetessa: aluksi ne ovat purppuranpunaisia, myöhemmin sinipunaisia ja lopulta sinisiä.

 
Suomessa kevätlinnunhernettä tavataan yleisesti Etelä-, Kaakkois- ja Keski-Suomessa Raahen korkeudelle saakka, ja runsaimmillaan laji on Etelä-Suomen hyväkasvuisilla rinteillä ja lehdoissa. Kevätlinnunherneen näin ensimmäisen kerran kymmenkunta vuotta sitten. Koska kasvi on monivuotinen ja ilmestyy joka kevät touko-kesäkuun vaihteessa samoille paikoille, minun oli helppo löytää se valokuvattavaksi tätä tekstiä varten.

Runsaslajisessa lehtometsässä.
Sädehtivien valojuovien ja varjojen
muodostamassa luonnon värilaboratoriossa.
Kunnia olkoon Vapahtajalleni siitä, että
lehdossa saan tehdä päiväkirjamerkintöjä
valkovuokkojen lisäksi kukkivista
mukulaleinikeistä, imikästä ja kevätlinnunherneestä,
toukokuisena pyhänä, puhtaasta ilmasta nauttien
ja ympäristön monimuotoisuutta maistaen.
Olli Alaranta

Lähteet: Halkka, Karttunen, Kokko, Koskimies, Lokki, Nummi, Parkkinen, Suominen ja Taipale Kotimaan luonto-opas; hymy.fi/luontosarja; Valokki-Nettikasvi; Olli Alaranta, Valkovuokkojen seurassa, osa runosta.    
LUE LISÄÄ