Koskea kosken perään

31 maaliskuuta 2016

Järven tarina -dokumentissa koskikarat hyppelivät koskien kivillä ja sukelsivat vesiputousten läpi, mistä sainkin innostuksen lähteä etsimään koskia ja koskikaroja lähiseuduilta. Tuumasta toimeen, niinpä eräänä maaliskuisena lauantaiaamuna läksimme - mieheni ja minä - karttojen kera kohti Luumäkeä.
 

Ensimmäinen kohteemme oli Kivijärviä yhdistävä Huopaisenvirta. Kovillakin pakkasilla sulana pysyvässä virrassa on tavattu satunnaisesti talvikaudella joutsenia, sinisorsia ja koskikaroja. Taavetti - Savitaipale-tien ylittävältä sillalta katsottuna virta olikin sula molempiin suuntiin. Jalkauduimme maastoon, mutta yhtään vesilintua ei näkynyt, sen sijaan huomasimme saukon jälkiä, jotka kiertelivät jäällä ja johtivat avoveteen sekä avantoihin.  
 

Huopaisenvirralta ajoimme Luumäen länsiosaan, jossa Väliväylän varrella sijaitseva Kannuskoski edustaa vanhaa kaunista kylämiljöötä, jopa vanha vesivoimalla toimiva saha on edelleen käytössä. Saharakennuksen ja sillan läheisyydessä on koskialue, joka pysyy paikallisten ihmisten mukaan talvella ainakin osittain jäättömänä. Virta olikin pitkälti sula, mutta linnuton.
 

Kannuskosken kylältä puolisen kilometriä länteen sijaitsee Ruokokoski, jossa on sähkövoimala. Sula-aluetta oli jo laajalti, ja yksi kalastaja heitteli perhoaan kosken kuohuissa. Kävelimme pitkin rantaa molempiin suuntiin voimalasta, ja näimme kaksi joutsenta uiskentelemassa - ne olivat minulle kevään ensimmäiset.
 

Seuraavaksi matkamme jatkui Kymenlaakson puolelle Tirvaan. Ruunakosken alajuoksulla koski kuohui oikein kevään innolla! Tämä koski olikin retkemme komein ja pisin, kävelimme pitkin sen rantoja ihastellen veden voimaa.

Tällä kertaa emme tavanneet koskikaroja, ehkä ne olivat siirtyneet jo pohjoiseen. Kantava hanki auttoi liikkumista koskimaisemissa, tosin lumikengät olisivat mahdollistaneet vielä laajemman kulkemisen maastossa. Lähiseutumatkailupäivä oli erittäin mielenkiintoinen! Sen innostamana rupesimme jo paluumatkalla suunnittelemaan uutta käyntiä ensi helmikuussa näille samoille koskille - mutta sitä ennen haluan tehdä monta muuta luontoretkeä, ensimmäiset jo tässä kevään korvalla.

Miten tämä kaikki
onkin opeteltava aina uudestaan
ensimmäinen kukka
lumen alta sulaneen sammaleen pehmeys
jäiden lähdön sinfonia
maan vapautuessa roudasta
vapaudun minäkin
onneksi osaan vielä oppia perhoselta.
Gabriel Sydänvirta

Lähteet: Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys; Kainuun Kirjailijat ry/Runoja lainan päivänä 2016/Gabriel Sydänvirta
LUE LISÄÄ

Halki tuiskun ja tuulen talipallojen kutsun kuulen...

25 maaliskuuta 2016

Talvi on haastavaa aikaa erityisesti pienille lintusille, joille syöminen on elinehto selvitäkseen seuraavaan kevääseen. Onneksi ne saavat meidän pihasta hyvää ja ravitsevaa evästä - sen tietävät talitintitkin ja saapuvat säätä uhmaten lintulaudallemme.

Tali on kovaa pakkasella, siksi sinitiaisten ja närhien on nokittava tarmokkaasti, että ihrasta irtoaa vatsan täytettä riittävästi, kun taas auringonkukansiemenistä ja pähkinöistä ne saavat energiaa nopeasti. Pääsetkin kurkistamaan siivekkäidemme ruokailupuuhia alla olevasta videosta.



Olen monesti miettinyt, miten keltasirkkuparvi voi haistaa kilometrien päähän, että nyt olisi tarjolla herkullisia kauranjyviä eräässä pihassa! Meidän ruokintapaikalla käy edelleen kova kuhina, vaikka on jo kevät.
 

Näiden pajunkissojen myötä toivotan sinulle oikein hyvää pääsiäistä!
LUE LISÄÄ

Lintulaudan kuulumisia

21 maaliskuuta 2016

Suomessa on 243 pesivää lintulajia, joista noin 70 jää sinnittelemään tänne myös talveksi. Kylmyys, lyhyt valoisa aika, lumi ja jää heikentävät ravinnonsaantimahdollisuuksia, joten talviruokinnalla on suuri merkitys lintujen selviytymisen kannalta. Talitiainen, sinitiainen ja viherpeippo ovat runsastuneet moninkertaisesti viime vuosikymmeninä ilmeisesti juuri ruokinnan ansiosta, samoin se on auttanut yhä useampaa Suomeen talveksi jäänyttä mustarastasta. Talviruokinta lienee vaikuttanut myös pikkuvarpusten määrän kasvuun.


Mustarastaskoiras lentää miltei siivet hankea hipoen ruokintapaikalle jo aamuhämärissä ja odottaa muutaman metrin päässä oksalla, kun viskelen sille ja muille linnuille uusia siemeniä syötäväksi. Seuraavaksi paikalle saapuu mustarastaan rouva sekä kaksi muuta mustarastasparia, jotka ovat jääneet talvehtimaan pihamme lähiympäristöön, ja ne käyvät säännöllisesti ruokintapaikalla.


Keltasirkut ovat aamun ensimmäisten tulijoiden joukossa heti mustarastaan jälkeen. Nämä suloiset pikkulinnut viihtyvät pihallamme, sillä parhaimmillaan niitä on ruokailemassa lähemmäs neljäkymmentä! Keltasirkkuparvi säikähtää helposti, jolloin sirkut lehahtavat läheiseen kuuseen. Vähän ajan kuluttua niitä kuitenkin alkaa ikään kuin tippua takaisin maahan kauranjyviä etsimään.
 
Jostain syystä keltasirkut näyttävät viihtyvän mustarastaiden seurassa, koska ne ruokailevat useimmiten yhdessä. Joskus keltasirkkujen parveen ilmestyy myös pikkuvarpusia. Minusta oli hauska seurailla, kun kylminä aurinkoisina pakkaspäivinä sirkut istuivat ritirinnan kuusen oksalla kuin imien itseensä joka ainoan auringonsäteen.


Talitiaiset ja sinitiaiset käyvät yksitellen lintulaudallamme. Ne nappaavat auringonkukan siemenen nokkaansa ja lennähtävät läheiselle omenapuun tai kuusen oksalle syömään sekä palaavat kohta noutamaan uutta siementä. Varsinkin sinitiaiset ovat erittäin vikkeliä, niitä ei tahdo edes saada valokuvaan!

Huomasin, että pienet linnut säästivät oikein kovilla pakkasilla energiaa ja liikkuivat vähän. Toisaalta niiden on saatava syötävää, ja esimerkiksi sinitiainen joutuu tankkaamaan moninkertaisesti oman painonsa verran ruokaa selvitäkseen hengissä pakkasyön yli.


Ruokintapaikalla vierailee säännöllisesti myös kolme punatulkkupariskuntaa. Luullakseni niistä ainakin yksi pari pesii läheisessä puistometsässä, koska punatulkut käyvät kesäisin juomassa meidän pihalla olevasta suuresta vesitynnyristä.
 



Hippiäinen pistäytyi tammikuun alussa ruokintapaikallamme, samoin toinen harvinainen vieras, puukiipijä, myös vihervarpuset ja viherpeipot poikkeavat silloin tutustumassa jyvätarjontaamme. Urpiaisia olen nähnyt tänä talvena pihallamme erittäin vähän edellisvuosiin verrattuna.



Harakat ja varikset vierailevat lintulaudalla harvoin, samoin käpytikka ja närhi, jotka mielellään nokkivat talipalleroita tai ihraa. Harakkaa ei sanota turhaan viisaaksi linnuksi, sillä olen huomannut sen keikuttavan narussa roikkuvaa ruokinta-automaattia, jolloin jyvät tippuvat maahan helposti syötäviksi.


Varpuspöllöt ja varpushaukat voivat saalistaa lintuja ruokintapaikkojen läheisyydessä, tosin saalistajia on vähän pikkulintujen määrään nähden. Usein nämä petolinnut saavat saaliikseen sairaita tai muuten heikkokuntoisia, mikä on eduksi muille linnuille. Olen nähnyt yhden kerran varpushaukan saalistamassa lintulautamme tienoilla. Silloin se nappasi talitiaisen, josta jäi jäljelle vain höyhenkasa hangella.

Aamuisin siivoan lintulautojen alta jyvänkuoret ja syömättä jäänet jyvät sekä täydennän ruokinta-automaatit ja ripottelen maahan uutta ruokaa. Tarjoilen lintuvieraillemme auringonkukan siemeniä, talirouhetta, pähkinärouhetta ja kauranjyviä. Lisäksi sekä telineessä että kuusen oksilla on talipalloja ja ihranpalasia. Eräänä iltana huomasin jo aiemmassa postauksessa esittelemäni siivousapurin olevan työmaallaan, iso jänis näet kyykötti lintulautojen alla ja ilmeisesti söi linnuilta tähteeksi jääneitä siemeniä.
 
 
Nyt maaliskuussa joka puolella kaikuvat talitiaisen laulut ti-ti-tyy tai tiffityy tiffityy tiffityy tai muut laulujen variaatiot - kuuntelepa joskus, miten monenlaisiin muunnelmiin tintin kieli taipuu!

Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys järjesti alkuvuodesta kaikissa Lappeenrannan taajamissa talvilintulaskennan. Laskennassa oli havaittu talvilintukeskittymä juuri meidän kaupunginosassa, mikä johtunee pihamme ruokintapaikasta. Talven 2016 lintujen taajamalaskentatuloksia pääset katsomaan tästä.

1950-luvun puolivälissä aloitetut lintulaskennat ovat paljastaneet, että Suomen talvilinnusto on merkittävästi muuttunut viime vuosikymmeninä: noin puolet sadasta yleisimmästä talvilinnustamme on runsastunut ja kolmasosa taantunut - suhteellisen harvojen lajien kanta on pysynyt ennallaan.

Talitiainen tavallinen
kelta-mustaraidallinen.
Koivun oksalla liikkuu
koivun oksalla tuulessa kiikkuu.

Talitiainen tavallinen
lauluääntä koittaa.
Talitintti jälleen kerran
titityytä soittaa.
Tuomas Väätäinen

Lähteet: BirdLife Suomi; Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys; Luonnontieteellinen keskusmuseo; Tuomas Väätäinen Sinitiainen sirkuttaa 2010, Talitiainien.
LUE LISÄÄ

Talventörröttäjät

15 maaliskuuta 2016

Kesän kääntyessä syksyyn valtaosa kasveistamme hautautuu ensin lehtien ja sitten lumipeitteen alle. Poikkeuksena ovat talventörröttäjiksikin kutsutut ruohovartiset kasvit, jotka ovat ns. talvisiementäjiä. Törröttäjät siis karistavat siemenensä usein vasta hangen pinnalle, jolloin tuuli kuljettaa ne mahdollisimman kauas emokasvistaan. Innostuin kuvaamaan talventörröttäjiä niin Lappeenrannassa ja Imatralla kuin Ruokolahdellakin. Talviset kävelyt lähimetsien reunamaastossa ja hiihtoretket Saimaan rantaan tarjosivat upeita luontoelämyksiä, jotka nyt haluan jakaa kanssasi.


Suoputki on yleisimpiä sarjakukkaiskasvejamme. Se viihtyy rantapensaikoissa, rantaniityillä ja luhdilla. Kukat ovat laajana sarjana latvassa samalla tavalla kuin koiranputkellakin. Kuvassa suoputken sateenvarjosta on enää riekaleet ja muutama siemen jäljellä. Kuvassa olevan kasvin korjasi jälkikäteen suoputkeksi Talventörröttäjät-kirjan kirjoittaja Ari-Pekka Huhta. Kiitos siitä.


Seittitakiainen on näyttävimpiä ja kookkaimpia talvisiementäjiämme, lisäksi se on Suomen yleisin takiaislaji. Kasvin mykeröissä on väkäsiä, jotka tarttuvat helposti eläinten turkkiin, niinpä eläimet levittävät huomaamattaan kasvia laajalle alueelle. Kiusaakin noilla takiaismykeröillä voi tehdä; kukapa pojankoltiainen ei olisi joskus heitellyt inhottavan takertuvia takiaispalloja tyttöjen niskaan tai päinvastoin...


Hevonhierakka kasvaa pientareilla ja joutomailla yleisenä koko Suomessa. Vaikka hierakka on yli metrin mittainen, se on kesällä aika huomaamaton ja pääsee oikeuksiinsa vasta ruskeana talven hankia vasten.


Pietaryrtin kovaksi puutuneet varret törröttävät korkeidenkin nietosten läpi ja säilyvät vaivatta seuraavaan kasvukauteen. Nimitin lapsena tätä keltakukkaistaa kasvia nappikukaksi, koska sillä ei ole ollenkaan terälehtiä. Pietaryrtin kukinnoissa voi haistaa myös talvella voimakkaan yrtin tuoksun, ei siis ole ihme, että kasvia onkin käytetty entisaikana mausteena.


Järviruoko eli ryti on Suomen ainoa ruokolaji. Järviruokoa kutsutaan usein kaislaksi, vaikka järvikaisla onkin aivan eri laji. Järviruoko kasvaa miltei jokaisen järven rannalla, mutta myös rantaniityillä, ojissa ja suon reunoilla. Vesistöjen rehevöityminen on parantanut ruo´on elinmahdollisuuksia, ja se onkin vallannut useita järvenlahtia. Toisaalta nämä ruovikot tarjoavat elinympäristön niin monipuoliselle lintulajistollemme kuin myös luonnoneläimillemme.

Kun ruo´on lehdet kuihtuvat syksyllä, parimetrisen korren päähän jää pitkä kukintoröyhy, jonka purppurainen väritys muuttuu alkutalvesta kellanruskeaksi. Siemenhahtuvat irtoavat kukinnosta vasta myöhään kevättalvella ja lähtevät tuulen mukana uusille kasvupaikoille.

Järviruo´ot ovat kauniita myös kodin sisustuksessa, onpa sen kuivuneista kaisloista tehty himmeleitäkin. Materiaalia on saatavana yllin kyllin, ja sitä voi kerätä jokamiehen oikeudella kaikkialta muualta paitsi toisen pihapiiristä.


Osmankäämi on rehevien kosteikkojen näkyvä ja huomiota herättävä kasvi. Osmankäämiä on aikaisemmin hyödynnetty monin tavoin kotitalouksissa: Siitä on käytetty versot ja kukinnot vihanneksiksi, juurakko jauhettu jauhojen jatkeeksi ja siemenistä puristettu öljyä. Pampulan haivenista on saatu eristettä ja tyynyjen täytettä sekä lehdistä hyvää karjanrehua. Uudempaa perua on kasvin käyttö sisustuksessa järviruokojen tapaan. Osmankäämiä saakin kerätä vapaasti, sillä se on rauhoittamaton kasvi.

Osmankäämi on runsastunut erityisesti parinkymmenen viime vuoden aikana ja leviää jatkuvasti uusille seuduille, kun kevyet siemenet lentävät talvella tuulen mukana ihmisten luomille kosteikoille ja ojanvarsille. Se onkin yksi eniten ihmisen toiminnasta hyötyneistä kasveista Suomessa.

Siemenet kysyvät lupaa lähteä
lupaa tippua kosteaan maahan,
sadat siemenet tutkivat tuulta,
tunnustelevat aurinkoa pinnallaan,
kuuntelevat varsien rapinaa,
kuorensa jännittynyttä hiljaisuutta.

On melkein oikea aika,
on aika hypätä tuntemattomaan,
aika siirtää sukupolvia yli hetken,
yli sen mahdottoman hetken,
kun mikään ei ole enää varmaa,
kun äiti ei enää kanna,
äiti ei enää jaksa, kantaa siemeniään.

Ohieletyn kesän jälkeen on hiljaisuus
ja kuolema nousee kuivuvaa runkoa ylös.
Siemenien hiljaisuus maassa näkee jo unia
keväästä.
rajarailona

Lähteet: Ari-Pekka Huhta, Talventörröttäjät; LuontoPortti; rajarailona.com,Runot. Ympäristö ja yhteiskunta. Puiden varjot. Tätä metsää minä rakastan.
LUE LISÄÄ

Mitä kevään merkkejä olet jo havainnut?

11 maaliskuuta 2016

Alkaakohan ensi viikonloppuna virallisesti kevät? Meillä Lappeenrannassa näyttää vielä melkoisen talviselta, mutta tulevana lauantaina alkaa Luonto-Liiton kevätseuranta, jonka tarkoituksena on kerätä havaintoja kevään edistymisestä. Tänä vuonna teemana on tuttujen kevätlajien lisäksi lehtipuut ja -pensaat, joista tarkkaillaan erityisesti haavan ja koivun lehtien avautumista sekä haavan, näsiän, tuomen ja vaahteran kukintaa. 

Kevätseurantaa on tehty 40 vuotta, sillä ensimmäisen kerran kevään etenemistä seurattiin jo vuonna 1976. Seurannan tarkoituksena on saada tietoa kasvi- ja eläinlajien ensihavainnoista talven jälkeen sekä lajien runsastumisesta aikaisempiin vuosiin verrattuna. Tämän lisäksi seuranta antaa arvokasta tietoa ilmastonmuutoksesta.

Tämän kevään seurantaviikonloput ovat:

12.–13.3. | 26.–27.3. | 9.–10.4. | 23.–24.4. | 7.–8.5. | 21.–22.5. | 4.–5.6.

Tässäpä hyvä syy lähteä retkeilemään vaikka koko perheen voimin, sillä myös lapsille on oma kevätseuranta, josta voit lukea lisää täältä.



Nämä joutsenet kävelivät Saimaan jäillä viime vuonna jo maaliskuussa, nyt en ole vielä joutsenia havainnut. Sen sijaan muutama päivä sitten kuulin ensimmäiset lokkien äänet!
LUE LISÄÄ

Maailman suurimmat linnunpönttötalkoot

04 maaliskuuta 2016

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä käynnistyi Miljoona linnunpönttöä -kampanja, jonka tarkoituksena on nostaa Suomen oksistoon miljoona linnunpönttöä toukokuun 2017 loppuun mennessä. Miljoona uutta pönttöä on erinomainen ensiapu kolopesijöiden koko ajan pahenevaan asuntopulaan, siksipä meidät kaikki on haastettu mukaan maailman suurimpiin pönttötalkoisiin. Nyt siis tarkistetaan vanhat pöntöt, rakennetaan uusia ja rekisteröidään ne kartalle.

Pönttörekisteröinti synnyttää Suomen ensimmäisen kuntakohtaisen linnunpönttökartoituksen, jossa näkyy rekisteröityjen pönttöjen määrä kunnittain, pönttöjen rakennus- ja ripustusohjeet sekä paljon tietoa pönttöpesijöistä. Miljoona linnunpönttöä -sivulle pääset tästä.


Minä olen jo rekisteröinyt meidän kotipihan seitsemän ja mökin kaksi pönttöä. Tarkistamme vanhat linnunpöntöt näinä päivinä ja laitamme mökin ympäristöön lisää koteja linnuille näiden pönttötalkoiden innoittamana. Tämä linnunpönttö nukkuu vielä talviunta, mutta eilen näin ensimmäisten sinitiaisten kurkkivan sitä sillä silmällä...
LUE LISÄÄ

Talviverkkoja kokemassa

01 maaliskuuta 2016

Tarvomme Imatralla kymmensenttisessä lumessa pitkin Immolanjärven jäätä; olen päässyt seuraamaan, kun tuttavamme Jukka kokee talviverkkojaan. On pilvinen ja lumisateinen helmikuun päivä, joka on kaikessa harmaudessaan rauhoittava.
 

Jukka vetää perässään punaista ahkiota, jossa on verkonkokijalle tärkeitä apuvälineitä, kuten jääkaira, narukela, kirves, lumilapio, jääkauha ja kaloja varten saavi. Pitkä jääsaha sai jäädä tällä kertaa kotiin, koska styroksin alla oleva avanto ei jäädy umpeen näin leudolla säällä. 
 

Jukka etsii merkkikepin vierestä lumen alta ensimmäisen avannon. Sillä kohtaa järvessä on vettä viisi kuusi metriä. Aluksi styroksin päältä lapioidaan lumet, jolloin alta paljastuu isohko avanto. Mieheni Lasse jää avannolle odottamaan lisäohjeita; Jukka puolestaan siirtyy toiselle, 60 metrin päässä sijaitsevalle avannolle, jossa hän tekee samat valmistelut.

Ensimmäisellä avannolla Lasse syöttää narua, jotta verkko pääsee kulkemaan jään alla toiselle avannolle. Siellä Jukka vetää verkkoa hiljalleen itseään kohti ja nostelee sitä vedestä puikkarille.
 

Verkkoa on vedettävä varovasti tunnustellen, ettei se ole tarttunut mihinkään, sillä verkko repeää helposti. Loppumetreillä nostaja ilahtuu: verkkoon on tarttunut kaksi suurta ahventa. Kun kalat on irrotettu ja verkko selvitetty, alkaa verkon uitto takaisin jään alle. Lasse vetää ensimmäisellä avannolla narusta, kun Jukka laskee omalla avannollaan puikkarilta verkkoa takaisin järveen odottamaan uutta saalista.

Jos verkossa olevia sotkuja ei halua selvittää avannolla pakkasessa tai verkko on limoittunut, se otetaan mukaan puhdistettavaksi. Sen jälkeen lasketaan uusi verkko entisen tilalle; onneksi tällä kertaa verkkoa ei tarvinnut vaihtaa. 
 
 
Jäällä tarpominen käy reippaasta liikunnasta, raitis ilma tuo hyvän mielen ja saalis tekee iloiseksi. Jukkaa ihan hymyilyttää, kun hän lähtee kävelemään rantaa kohti pulkassaan  toistakiloinen ahvenenköriläs ja toinen melkein yhtä iso...   
 

Jään alla

Jääriite on langennut vesiin.
Meri on kuin silkki raitainen.
Kalat pienet liikkuvat alla sen,
ne liikkuvat vilkkain evin,
ja pyrstöin värisevin.
Ja ne katsovat pienin, pystyin päin,
miten aurinko kylmästi kimmeltäin
lumivaunuissa ajaa esiin.

Oi, suveen on paljon aikaa.
Lumi tulee ensin ja pakkanen
ja pimeät päivät myötä sen
ja viimat tuiskusäiden
ja ankara paino jäiden.
..

Jään alla nauraa jo salaa
sata iloista pientä kalaa.                       

Aale Tynni 1946
LUE LISÄÄ