Sieni kuin taideteos

15 lokakuuta 2015

"Mikäs se sinä olet?" kysyin näköpiiriini ilmestyneeltä valkoiselta epämuotoiselta yksilöltä, kun olin luonnonsuojelualueella etsiskelemässä mäntykukkia. Oletko sinä sieni vai kasvi? Itse asiassa niitä oli edessäni kolme: kaksi nuorempaa ja yksi jo kypsään ikään ehtinyt.

Hetken asiaa pohdittuani päätin ottaa muutaman valokuvan, jotta asiaa olisi helpompi selvitellä myöhemmin kotona. Sieniasiantuntijakälyni tunnistikin kuvista valkomörskyn, joka on siis sieni.
 

Harvinaisen valkomörskyn voi löytää kalkkipitoisista Etelä- ja Keski-Suomen lehtimetsistä syyskuusta marraskuuhun. Valkomörsky on kahden tähden ruokasieni, jota ei tarvitse ryöpätä. Sieni on mieto ja raikas sekä tuoksultaan että maultaan. Minulla ei ole tosin asiasta kokemusta, tämä on ihan kirjaviisautta. 
 

Minusta valkomörsky on kuin taideteos, joka on helposti tunnistettavissa muista sienistä poikkeavan ulkonäkönsä vuoksi. Väritykseltään se on aluksi valkoinen tai kermanvalkoinen, mutta saa myöhemmin harmaan- tai ruskeankeltaisia sävyjä. Lisäksi sen jalka on hauskasti kuin narusäikeistä tehty!

Palasin mörskypaikalle myöhemmin uudelleen, mutta sienistä ei näkynyt enää jälkeäkään. Ensi syksynä lähden taas etsimään noita kauniita valkomörskyjä. Olen jo nyt innoissani tuosta ajatuksesta..

Metsässä ei lue: Osta! Myy! Hymyile! Vastaa! Pysy oikealla! Metsässä voi pysähdellä, metsässä voi näyttää synkeältä tai iloiselta ilman tilivelvollisuutta, metsästä saa ottaa, kun kysyy metsältä luvan. Metsän lohdullinen viesti ihmiselle on: Anna sää mun olla mää. Mää annan sun olla sää.
Heli Laaksonen

Valkomörskyistä on toistaiseksi saatavana vain vähän tietoa, mutta jonkin verran sitä on osoitteessa Sienet/luontonetti.com. Runo on Heli Laaksosen. Luonnonsuojelija/lehtiarkisto/4.2013/Heli Laaksonen.

Lähetä kommentti