lauantai 17. helmikuuta 2018

Kuunpimennys ja superkuu

Kesken tammikuisen iltapäivän havahduin maakuntaradion toimittajan sanoihin, että juuri nyt on kuunpimennyksen aika eli Kuu on jäänyt Maan varjoon. Toimittaja itse meni musiikin aikana tarkistamaan ikkunasta, näkyisikö pimennys jo. "Se tosiaan näkyy!", hän huudahti riemastuneena palattuaan mikrofonin ääreen. Toimittaja ohjeisti lappeenrantalaisia menemään Luukkaansalmen sillalle, koska sieltä kuunpimennys näkyisi hyvin.

Olin tuolloin mieheni kanssa Saimaan saaressa Ruokolahdella. Saman tien kiirehdimme pihalle, ehkäpä kuunpimennyksen voisi havaita myös mökin ympäristössä. Meillä oli onnea, sillä vähän oranssiin vivahtava Kuu pilkotti jo metsän takaa. Kun ehdimme kauemmas Haapaselän jäälle, sieltä olikin avarat näkymät kauas järvenselälle pimenevässä illassa. Kameran jalusta nopeasti esille ja objektiivi kohti itäkoillista! Taivaalla liikkuvat pilvet rajoittivat kuitenkin jonkin verran itse Kuun kuvaamista.




Tuossa vaiheessa Kuu näytti minun mielestäni oranssinväriseltä appelsiinin tai mangon viipaleelta, koska se näkyi vain osittain. Täydellisen kuunpimennyksen aikana Kuu punertuu ja voi muuttua jopa verenpunaiseksi, mistä se on saanut nimen verikuu.

Seisoimme jäällä katselemassa ja valokuvaamassa siihen saakka, kunnes Kuu oli siirtynyt pois Maan varjosta. Tämä vaihe päättyi vähän yli viisi. Seurasin nyt ensimmäistä kertaa näin intensiivisesti kuunpimennystä ja se oli mielenkiintoista.

Täydellinen kuunpimennys oli nähtävissä tällä kertaa vain Inarin ja Utsjoen alueella. Eteläisimmässä Suomessa pimennys näkyi Kuun noustessa horisontin yläpuolelle. Silloin täydellinen vaihe oli jo ohitse, vaikka Kuu oli tuolloin vielä osittain pimentyneenä. Kokkola – Lappeenranta-linjan koillispuolella täydellisen pimennyksen näkeminen oli mahdollista osan aikaa. Me kuitenkin katsoimme ja kuvasimme Kuuta vasta puolivarjopimennyksen aikaan eli klo 16.30 - 17.10.

Kuunpimennyksessä on Ursan mukaan kolme eri vaihetta eli täydellinen ja osittainen sekä puolivarjopimennys. Kuunpimennys alkaa aina puolivarjopimennyksellä ja päättyy siihen. Seuraavassa vaiheessa Kuu on osittain Maan täysvarjossa, jolloin se voi näyttää punertavalta. Täydellisessäkään pimennyksessä Kuu ei ole täysin pimeä vaan näyttää tummanpunaiselta tai -ruskealta. Täydellinen kuunpimennys on mahdollista vain täysikuun aikaan.

Tähtitieteellisen yhdistyksen mukaan kuunpimennyksiä tapahtuu maailmanlaajuisesti kahdesta neljään kertaa vuodessa, tosin vain osa niistä näkyy Suomessa. Meillä seuraava täydellinen kuunpimennys on jo heinäkuun lopulla, jolloin se nähdään tämänkertaista paremmin myös Etelä-Suomessa, mikäli sää sen sallii.

Täysikuu loisti tänä vuonna taivaalla sekä tammikuun alussa että lopussa. Kun täysikuu esiintyy kahdesti saman kalenterikuukauden aikana, jälkimmäisestä käytetään Yhdysvalloissa nimitystä Blue moon. Suomen kielessä kuukauden toiselle täysikuulle ei ole omaa nimeä, siksi meilläkin käytetään samaa nimitystä sininen kuu. Tällainen ilmiö ei toistuu keskimäärin 2,7 vuoden välein, mutta poikkeuksellisesti tänä vuonna myös maaliskuussa on kaksi täysikuuta.



Superkuu puolestaan tarkoittaa täysikuuta, jossa Kuu on kiertoradallaan lähinnä Maata. Superkuun aikana täysikuu on 15 – 30 prosenttia keskimääräistä täysikuuta kirkkaampi ja halkaisijaltaan 7 – 15 prosenttia sitä suurempi. Paljain silmin eroa on kuitenkin vaikea havaita.

Tammikuun viimeiselle päivälle osuikin kolme kuuilmiötä: samaan aikaan koettiin sekä täysikuu että kuunpimennys ja lisäksi Kuu oli lähellä Maata. Tällainen harvinainen yhteensattuma sai Yhdysvalloissa nimityksen sininen superverikuu.

Kuunpimennys
Kuu taivaallamme verenpunainen
ja täydellisen pallon muotoinen.
Sitä kaikki heräsivät katsomaan;
on hämmästynyt pieni ihminen.

Lähteet: Jacob Mikael Espersen Tieteen kuvalehti 29.1.2018; Juhana Nyman Etelä-Saimaa 31.1.2018; Kaisa Beltran ja Juhana Nyman Etelä-Saimaa 31.1.2018; Ilpo Pajunen. Yle-uutiset 30.1.2018; Lakeuden Ursa ry 27.1.2018; Veikko Mäkelä Ursa; Timo Paukku. Tiede. Helsingin Sanomat 31.12.2017; Tiedottaja Anne Liljeström Ursa; Tähtitieteellinen yhdistys Ursa; Runotaival 2015: Osa 271 Mikko 28.9.2015.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Töyhtöpää tilhi

Helisevä sirinä nousi ja laski ison parven liikehdinnän tahdissa aurinkoisena talvipäivänä, kun töyhtöpäiset tilhet ilmaantuivat meidän kaupunginosaamme pariksi päiväksi. Muutamien kymmenien tilhien suuruiset parvet sirahtelivat somasti, kun linnut lentelivät vilkkaasti puusta toiseen. Ne asettuivat hetkeksi syömään pihlajista marjoja, mutta pian jo pyrähtivät koivuihin ja kuusiinkin. Tilheä on murteissa nimitetty mm. tihliksi, tilviksi, tilkiksi ja tifliksi, nämä nimet kuvaavat linnun hentoa, helisevää viserrystä. 



Tilhi on muutto- ja vaelluslinnun välimuoto. Yleensä linnut siirtyvät Etelä-Suomeen syys–lokakuun vaihteessa ja viihtyvät pihoissa ja puistoissa sen mukaan, millaiset kestit pihlajat ovat niille järjestäneet. Menneenä syksynä pihlajat oikein notkuivat marjojen painosta myös pohjoisemmassa Suomessa, minkä vuoksi linnut tulivat Etelä-Karjalan maisemiin vasta joulun seutuun.

Jos ruokaa riittää, tilhistä osa saattaa talvehtiakin Suomessa. Muuttavat linnut lähtevät meiltä syys-helmikuussa ja palaavat huomaamatta maalis-toukokuussa. Pihlajamarjasadon koon mukaan tilhien talvialue yltää Itämeren ympäristöstä Keski-Eurooppaan ja Länsi-Siperiaan. Pihlajanmarjojen runsaus eri alueilla ja talvehtimismenestys voivat vaikuttaa seuraavan pesimäkauden kannan kokoon.

Tilhien epäsäännöllisten muuttotapojen vuoksi niiden vierailua seurattiin menneinä vuosisatoina yhtä pelokkaasti kuin mitä tahansa luonnonilmiötä. Keskiajalla nimittäin uskottiin, että tilhet tuovat tullessaan sodan tai ruton tai jonkin onnettomuuden.
 

Iso pihlaja voi tuottaa satokaudessa parisataa kiloa marjoja. Sen määrän tuhannen tilhen parvi pistelee poskeensa parissa päivässä, yksi tilhi voi nimittäin syödä pihlajanmarjoja kaksi kolme kertaa oman painonsa verran eli jopa tuhat marjaa päivässä.



Jäätyneet pihlajanmarjat aiheuttavat talvella tilhille käytännön ongelmia, sillä ne on sulatettava ennen syöntiä. Niinpä lintu saattaa odottaa pihlajanmarjan sulamista napattuaan sen suuhunsa. Marjojen sulattamiseen sekä ruumiinlämmön ylläpitämiseen tarvitaan runsaasti lisäenergiaa, niinpä talviaikaan tilhet syövät entistä enemmän marjoja.


Ennen luultiin, että tilhet tulevat humalaan käyneistä pihlajanmarjoista, mutta käyneitä marjoja syövät lintulajit ovat tottuneet alkoholiin. Tilhi on lajeista sopeutunein, sen maksa nimittäin polttaa alkoholia 3 – 7 kertaa nopeammin kuin muiden marjalintujen. Suhteellisesti sen maksa on neljä kertaa suurempi kuin ihmisellä.
 

Tilhillä kyynärsulkien kärkiosat ja lyhyen pyrstön kärki ovat kapealti keltaiset. Värit liittyvät ilmeisesti ainakin osittain lintujen kosintamenoihin. Joillakin tilhillä sisimpien kyynärsulkien kärjissä on erikoisia punaisia sentin mittaisia vahaulokkeita, mikä on tavallisinta vanhoilla koirailla. Noista ulokkeista tulee linnun englanninkielinen nimi waxwing eli vahasiipi.

Ruotsalaisen kuvataiteilijan, kirjailijan ja ornitologin Lars Jonssonin mielestä tilhen upeassa höyhenpuvussa kuvastuu Lapin koko maisema. Myös ruotsalainen lintutieteilijä Nils Svensson (1787 – 1883) piti tilheä yhtenä Euroopan kauneimmista linnuista.



Vinkkinä mainittakoon, että Ateneumin taidemuseossa on 25.2.2018 asti näyttely Veljekset von Wright. Näyttelyn kolmen sadan teoksen joukossa on runsaasti lintumaalauksia, muun muassa Wilhelm von Wrightin Tilhi vuodelta 1829. Suurnäyttelyssä on esillä myös Luonnontieteellisestä keskusmuseosta lainattuja Magnus von Wrightin täyttämiä lintuja.

Hili-hili! tili tili!
tili-tili! hili-hili!
Mistä jäähile-hilinä,
mistä tiukujen tilinä?

Se on tilhien tilinä,
tulihelttojen helinä
siinnossa sinisen ilman.

Hili-hili! tili-tili!
tili-tili! hili-hili!

Lähteet: LuontoPortti; Suomen lintuatlas; Alice Karlsson. Suomen Luonto 9/2010; Hannu Kauhanen. Karjalainen 2.11.2017; Jere Malinen. Helsingin Sanomat 22.10.2017; Juha Laaksonen, Koko perheen luontoretki; Kaisa Häkkinen. Tiede 1/2014; Lars Jonsson, Talvilintujen elämää; Mauri Leivo. Suomen Luonto 8/2014; Pekka J. Nikander. Suomen luonto. Linnut; Pertti Koskimies. Opas Suomen luontoon; Pertti Koskimies, Suomen lintuopas; Pertti Koskimies. Yle 17.10.2016; Toivo Lyy, Tilhet.

lauantai 3. helmikuuta 2018

Lehmus, rakkauden ja hedelmällisyyden puu

Kotikaupungissani Lappeenrannassa jouduttiin katuremontin vuoksi kaatamaan viime kesänä pari Valtakadun varrella kasvanutta lehmusta. Paikallinen nuori kahvipaahtimo Lehmus Roastery halusi kunnioittaa Lappeenrannan lehmuksia niin, että toi jo syksyllä markkinoille näistä kaadetuista lehmuksista valmistettuja kahvimittoja. Minä sain sellaisen joululahjaksi. Jokaisen kahvimittaan on merkitty sen kasvupaikka, niinpä minun lusikkani lehmus kasvoi koordinaattien 61.057498, 28.178474 osoittamassa paikassa.

Lappeenrantaa sanotaan lehmusten kaupungiksi, sillä kaupungin puistoihin ja katujen varsille on istutettu runsaasti puistolehmuksia, ja Linnoitusniemellä kasvaa yli kaksisataavuotiaita metsälehmuksia. Laila Hirvisaari kirjoitti Lappeenrantaan sijoittuvan seitsenosaisen Lehmusten kaupunki -sarjan vuosina 1972 - 2004.





Lehmukset tunnetaan Suomessa parhaiten lehtevinä kaupunkipuina, jotka kaunistavat ja pehmentävät kesäistä asfalttiviidakkoa. Lisäksi herttamaiset lehdet sitovat tehokkaasti ilman epäpuhtauksia, koska niitä on paljon. Jotain osviittaa lehtien paljoudesta saadaan vuonna 2008 tehdystä tutkimuksesta, jossa Viikin metsätutkijat arvioivat tutkimuskatujen varrella sijaitsevien lehmusten lehtimääräksi noin neljätoistatuhatta puuta kohden.

Puistolehmus on isolehtilehmuksen ja metsälehmuksen risteymä, joka villiytyy vain harvoin. Puistolehmuksen erottaa parhaiten muhkuraisesta rungosta sekä rungossa kasvavista vesoista, metsälehmus puolestaan on suorarunkoinen. Lisäksi puilla on erilainen kukinto, se on puistolehmuksessa riippuva, mutta metsälehmuksessa pystyhkö.

Puistolehmukset kasvavat keskimäärin 15 – 25 metriä korkeiksi ja elävät noin 200 vuotta. Ison kokonsa vuoksi niitä istutetaan pääasiassa taajamissa katujen varsille ja puistoihin, mutta hillittykasvuisia lajeja voi sijoittaa kotipihoihinkin.




Metsälehmuksen toinen nimi on niinipuu. Jälkimmäinen nimi viittaa niineen, jota on sen kuoren alla. Meillä on kansankielessä tälle jalolle lehtipuulle vielä kolmaskin nimi, pärnä tai pärnäpuu, joka on virossa muodossa pärn. Niin Porvoon lähistöllä sijaitseva Pernaja kuin Viron Pärnu ovat saaneet nimensä tästä sanasta.

Nimi niinipuu kertoo, mihin sitä on käytetty vuosituhansia eli niinestä on tehty mertoja, köysiä, narua ja mattoja, jopa kengänpohjia. Metsälehmus on edelleen hyvin suosittu monenlaisissa nikkarointitöissä, koska puuaines on helposti vuoltavaa, kirkkaanvalkeaa ja pehmeää eikä se halkeile kuivattaessa.

Luontaisesti metsälehmuksia esiintyy Pietarsaari – Joensuu-linjan eteläpuolella, muun muassa varuskuntapaikkakunta Niinisalo on aikanaan nimetty siellä kasvavien lehmusten mukaan. Metsälehmusten liiallinen käyttö niinen lähteenä on tehnyt lehmusmetsiköistä kuitenkin harvinaisia. Venäjällä käyttö on ollut vieläkin runsaampaa, sillä siellä voidaan puhua niinikulttuurista siinä missä meillä puhutaan tuohikulttuurista. Metsälehmus voi saavuttaa jopa 800 vuoden iän.
 



Hyönteispölytteinen lehmus kukkii viimeisenä lehtipuuna vasta heinä-elokuun vaihteessa. Sen kukat tarjoavatkin hyönteisille ylenpalttisesti mettä, josta erityisesti mehiläiset näyttävät pitävän, koska niitä surisee kukissa valtaisat määrät. Ohikulkija tunnistaa kukinta-ajan puun lähellä leijailevasta makeasta tuoksusta ja kadulle tippuneista tahmeista mesipisaroista.

Villiruokalähettiläs, kokki ja ruokakirjailija Sami Tallbergin mukaan metsälehmuksen lehtiä voi käyttää samalla tavalla kuin hyvänheikinsavikkaa eli niistä voi tehdä vaikkapa täytettyjä kääryleitä tai niitä voi laittaa raakana salaattiin. Kukista sekä nuorista lehdistä puolestaan saadaan rauhoittavaa, tuoksuvaa ja hyvänmakuista teetä.
 




Lehmuksen pehmeä ja hellä olemus on antiikin maailmassa ja Euroopan vanhoissa kulttuureissa tyypillisesti yhdistetty naisellisuuteen. Se on ollut vastapaino miehiselle tammelle. Puumytologiassa lehmus onkin rakkauden ja hedelmällisyyden puu.

Lehmuksen hedelmät kypsyvät vasta myöhään lokakuussa, ja ne karisevat hangelle tuulen kuljetettavaksi. Talvella lehmukset tunnistaa hyvin puusta riippuvien siementen ansiosta.



Suomessa on ollut jonkin verran pyhinä kunnioitettuja lehmuksia; tiedetään esimerkiksi, että Päijänteen rannalla Hirvensalmi-nimisellä talolla oli pyhä lehmus. Sen sijaan Virosta tunnetaan monia uhrilehmuksia.

Nuori lehmus
punaisia ja vihreitä silmujansa vielä
pusertaa niin kuin pieniin nyrkkeihin,
vilua vastaan puolustautuen. (Katkelma)

Lähteet: Anu Malmi. Yle 5.7.2016; Eija Lehmuskallio. LuontoPortti; Lappeenranta. Linnoituksen luonto; Lehmus Roastery 25.9.2017; Sami Tallberg Villiyrtti -keittokirja; Suomen luonto. Kasvit. Janne Lampolahti: Lehmuskasvit; Taivaannaula. Puiden juurilla; Tekniikka&Talous 24.12.2010; Aale Tynni, Kootut runot. Uusi kevät.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Pihabongaus tänä viikonloppuna

Tänä viikonloppuna bongataan taas pihalintuja. Kun osallistut pihabongaukseen, teet kansalaistiedettä, sillä vuosittaisten havaintojen avulla saadaan tärkeää tietoa talvilinnustomme muutoksista. Tähänastisten tulosten mukaan hömötiaiset ja varpuset ovat vähentyneet huomattavasti, sen sijaan pikkuvarpuset ovat lisääntyneet varpusten kustannuksella.
 


Viime vuoden tammikuussa pihabongaukseen osallistui yli 22 000 tarkkailijaa vajaassa 15 000 pihassa. Silloin tali- ja sinitiaisia havaittiin ylivoimaisesti eniten. Talvella lintulajeja on aika vähän, silloin niiden tunnistamista on helpompi harjoitella kuin kesällä. BirdLifen sivuilla on esitelty lintulajeja, jos haluat opetella niitä lisää. Meidän pihan ruokintapaikalla käy päivittäin muun muassa talitiaisia, keltasirkkuja ja punatulkkuja.



Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa. Se on näin helppoa: tarkkailet lintuja tunnin ajan ja merkitset muistiin näkemäsi lajit sekä ilmoitat havaintosi verkkolomakkeella tai postikortilla.

Vuosi sitten me eteläkarjalaiset olimme ahkeria bongaajia, sillä lintuhavaintoja lähetettiin liki 600 tarkkailukohteesta, meidän piha mukaan lukien. Pistetäänkö tänä vuonna vielä paremmaksi?




Kotikaupunkini Lappeenrannan pihabongaustapahtuma järjestetään Pappilanniemen talviruokintapaikalla sunnuntaina 28.1. kello 9 – 12. Näitä talvilintujen tarkkailutapahtumia järjestetään tulevana viikonloppuna ympäri Suomea paikkakuntakohtaisesti.

Punatulkut keltasirkut
lintulaudan täyttää.
Valkoisella hangella
niin kauniilta näyttää.
Talipallo siemenet ja pienen pienet jyvät
talitintin mielestä on makoisat ja hyvät.
Auringossa laudalta jo lumi hieman suli
pikku-pikku hippiäinen laudalle myös tuli.

Lähteet: BirdLife Suomi; Tiira;  Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys EKLY; Tuituin lorumaa 26.12.2010 Talvilinnut.

lauantai 20. tammikuuta 2018

Ranuan jääkarhut Sisu ja Venus

Kulttuurihistorioitsija ja tietokirjailija Hannele Klemettilä kertoo Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä -teoksessaan sekä ruskeakarhusta että jääkarhusta, joita mahtimiehet lahjoittelivat toisilleen keskiajalla. Ruskeakarhu koettiin arkipäiväiseksi jo sydänkeskiajalla eli 1200-luvulle tultaessa, mutta jääkarhu säilytti eksoottisuutensa koko keskiajan. Karhua kuitenkin arvostettiin, melkeinpä palvottiin pitkään, sillä se oli voiman ja vallan ruumiillistuma ja symboli.


Jääkarhu on suurin maalla elävä lihansyöjä, uros painaa noin 500 kiloa ja naaras noin 300 kiloa. Se elää melkein koko pohjoisen jäämeren jäätiköillä ja rannikoilla käyttäen pääasiassa hylkeitä ravintonaan. Lyhenevä jääpeitteinen aika ja pienentyvät merijääalueet vaikeuttavat kuitenkin saalistusta, ilmaston lämpenemisestä on siis tullut metsästystä suurempi uhka jääkarhuille.

Koska jääkarhut ovat ravintoketjun huipulla, niihin kertyy suuria määriä ympäristömyrkkyjä. Joillain alueilla jääkarhuemojen maidossa on niin runsaasti kemikaaleja, että pennut voivat jopa kuolla niihin.

Öljyn ja kaasun etsintä on myös suuri uhka jääkarhujen tulevaisuudelle, ja öljy sivutuotteineen aiheuttaa niille vakavia terveysriskejä. Öljynporaukseen liittyvät räjäytys- ja rakennustyöt voivat häiritä jääkarhuja. Lisäksi öljyvuotojen vaara ja jääkarhun elinalueiden pilaantumisen riski on suuri. 


Jääkarhuja on jäljellä noin 22 000 – 31 000. Jääkarhu onkin luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi, eli sillä on vaarana kuolla sukupuuttoon seuraavan sadan vuoden aikana. Kanada, Yhdysvallat, Tanska, Norja ja silloinen Neuvostoliitto allekirjoittivat Oslossa vuonna 1973 jääkarhujen suojelusopimuksen, jolla tähdätään jääkarhujen ja niiden elinympäristön suojeluun ja jääkarhukantojen kestävään hyödyntämiseen. Arktiset maat tunnustavat jääkarhukantojen seurantatarpeen. Grönlanti onkin käynnistänyt Norjan kanssa tutkimuksen, jossa seurataan jääkarhujen liikkumista merijäällä ja joka antaa arvokasta tietoa tuleviin kanta-arviointeihin. Suomen ainoat jääkarhut voi nähdä Ranualla ja ne kuuluvat Euroopan eläintarhaliiton suojeluohjelmaan (EEP).

Ilmastomuutoksen tutkija ja Alaskan Anchoragen yliopiston professori Jeff Welker ei usko jääkarhujen kuolevan sukupuuttoon, vaikka kanta varmasti kutistuu. Hän arvelee jääkarhujen sopeutuvan vallitseviin oloihin ja muuttavan käytöstään niin, etteivät ne enää syökään hylkeitä vaan merilintuja ja niiden munia, ehkä myös poroja. Jääkarhut myös hakeutuvat uusille asuma-alueille. Welker on toiveikas ja hän uskoo, että ihmiskunta voi ratkaista nykyiset ja tulevatkin ilmasto-ongelmat, vaikka se viekin aikaa.

Ranuan eläinpuistossa on tällä hetkellä kaksi jääkarhua, 14-vuotias naaraskarhu Venus ja sen reilun vuoden ikäinen pentu Sisu. Venus on synnyttänyt vuodesta 2009 alkaen kuusi kertaa yhteensä yksitoista pentua, joista kaksi on jäänyt henkiin. Uroskarhu Manasse jouduttiin lopettamaan vanhuuden vaivojen ja kesällä alkaneen sairastelun vuoksi syksyllä 2017. Liikkuminen muuttui vaikeaksi eikä karhu enää kesällä käynyt uimassa, vaikka se oli aiemmin lempipuuhaa. Manasse olisi täyttänyt pian 28 vuotta, mikä on eläintarhassa asuvalle jääkarhulle varsin kunnioitettava ikä. Eläintarhaoloissa jääkarhu-urokset elävät enintään 30-vuotiaiksi mutta naaraat 40-vuotiaiksi.

Manassella on kaksi jälkeläistä, edellä mainittu Sisu ja Ranualla 2011 syntynyt Ranzo, joka oli puiston ensimmäinen jääkarhunpentu. Ranzo on nyt aikuinen ja asuu Wienin eläintarhassa.

Marraskuussa 2016 Ranuan eläinpuistoon syntynyt uusi pentu vietti elämänsä ensimmäiset kuukaudet emonsa kanssa pesäluolassa ja pääsi nelikuisena tutustumaan ulkoilmaan maaliskuun puolivälissä. Nimikilpailun tuloksena urospentu sai nimekseen Sisu. Se viettää Ranuan eläinpuistossa vielä pari vuotta, minkä jälkeen siirtyy johonkin eurooppalaiseen eläintarhaan.

Luonnossa jääkarhut ovat äärettömän taitavia uimareita, ne voivat uida satojakin kilometrejä lepäämättä. Myös Ranuan leikkisät jääkarhut viihtyvät vesialtaassa tuntikausia. Niillä on altaassa viihdykkeenä suuri sininen pallo, joka oli pennun puolivuotislahja malmöölaisilta jääkarhujen ystäviltä.



Olimme Ranuan eläinpuiston ensimmäiset tulijat ja viimeiset lähtijät sinä lokakuisena päivänä, kun kiertelimme pitkin laajaa metsäpuistoa peräti kuusi tuntia tutustumassa sen eläimiin ja lintuihin.

Aamupäivällä katselimme tunnin verran Venus-emon ja Sisu-pennun leikkejä. Ylimmässä valokuvassa on Sisu, muissa kuvissa Venus. Iltapäivällä palasimme vielä kahdeksi tunniksi jääkarhulinnaan, mutta karhut kellivät vain pesäluolassa, ilmeisesti hyvin kylläisinä ruokailun jälkeen. Mehän olimme nähneet emon ja pennun jo pesän ulkopuolella ja kuvanneetkin niitä, mutta harmitti näiden myöhemmin tulleiden japanilaisvieraiden puolesta, kun he eivät nähneet oikeastaan mitään tai vain hännäntypykän pesän oviaukossa.


Ranuan eläinpuistossa vieraili vuonna 2017 yli 157 000 henkilöä. Ennätyksen taustalla on jääkarhunpentu Sisu sekä voimakkaasti kasvanut aasialaisturistien määrä Lapissa.

Lehtikirva tipahtaa paperille,
runooni,
kuin jääkarhu nurmikolle.

Anna Leinonen. Kaleva 16.1.2018; Jyväskylän yliopisto. Koppa; Marjukka Talvitie. Yle uutiset 4.9.2017; Marjukka Talvitie. Yle. Uutiset. 29.8.2017; Kaleva. Uutiset 29.8.2017; Marjo Valtavaara. Helsingin Sanomat 27.12.2017; Perttu Ruokangas. Yle Uutiset 2.1.2017; Pohjoisnapa; RanuaZoo Lapin arktinen eläinpuisto; Suomen ympäristökeskus Syke; WWF Jääkarhu; Hannele Klemettilä. Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä. Agricola. Julkaisut. Kirja-arvostelut; Lassi Kämäri, Loistava puhallus (osa runosta).